Toiminta

TOIMINTA

 

Etkö meinaa keksiä tekemistä ahkeran opiskelun vastapainoksi? Ei hätää, Kosmos Buran

järjestää monipuolisesti tapahtumia ympäri vuoden!

 

Liikunnasta innostuneiden kannattaa tutustua Kosmos Buranin joukkueisiin ja

korkeakoululiikuntaan. Järjestämme myös aika ajoin rentoja urheilupäiviä eri lajien

merkeissä ja jäsenistön toiveiden mukaan.

 

Kulttuuri-välilehdeltä näet millaiset tapahtumat värittävät ainejärjestömme vuotta. Syksyn

alkupuoli täyttyy erityisesti fukseille suunnatuista tapahtumista, joihin myös vanhemmat

opiskelijat ovat tervetulleita. Vuoteen mahtuu kaikenlaista toimintaa aina saunailloista

bileisiin ja perinteisiin pikkujouluihin jouluruokineen. Vuoden kruunaa ainejärjestömme

upeat vuosijuhlat keväällä!

 

Hauskojen tapahtumien lisäksi tärkeää toimintaamme on edunvalvonta.

Edunvalvontavastaavamme toimivat juuri teidän jäsenten hyväksi, jotta opiskelu Lapin

yliopistossa sujuisi mahdollisimman hyvin. Tutustu tarkemmin vaikutusmahdollisuuksiimme

Edunvalvonta-välilehdellä.

 

Vaikka Lapin yliopisto sijaitsee Napapiirin tuntumassa, täältä ei kansainvälisyyttä puutu!

Ainejärjestöömme kuuluu kansainvälisiä opiskelijoita, ja järjestämme toimintaa vaihto-

opiskelijoiden kanssa mielellämme.

Aika Lapin yliopiston opiskelijana ja Kosmos Buranin aktiivijäsenenä päättyy lopulta

väistämättä, mutta alumnitoiminnan kautta yhteys opiskelukavereihin ja omaan alaan

säilyy. Alumni-välilehdeltä voit lukea mitä kaikkea vanhemmille jäsenillemme on tarjolla.

hallitus@kosmosburan.fi

taustakuva: Joonas Mattila

Copyright @ Prologue Events Oy