Oulun ekskursio

KOSMOS BURAN RY

Politiikan tutkimuksen ja sosiologian opiskelijoiden

ainejärjestö

Kosmos Buranin työelämäekskursio Ouluun

Teksti: Santeri Kirkkala
Kuvat: Tuuli Pulkkinen


Kosmos Buran toteutti jäsenistömme hartaan toivomuksen ja matkasi 14.11.2019 Ouluun työelämäekskursiolle, koska Rollo alkaa olla nähty ja haluttiin selvittää, mahtaako lumi olla valkeampaa aidan toisella puolella. Eksku herätti mielenkiintoa ja osallistujia oli 17.  Matkaan lähdettiin aamulla puoli kahdeksalta kuin töihin konsanaan.


Pienen liikenneolosuhteista johtuneen myöhästymisen viivyttämänä saapui retkikuntamme ensimmäiseksi Pohjois-Suomen Aluehallintovirastolle, jossa KB:n alumni ja ensimmäinen puheenjohtaja Siiri Oinas-Panuma otti meidät vastaan. Avilla saimme kuulla kattavan esitelmän viraston varsin laajasta toimenkuvasta, saatiin vinkkejä harjoitteluun ja työnhakuun liittyen sekä pieni kierros ja mielenkiintoinen esitelmä vanhan Lääninhallitustalon historiasta ja taidekokoelmasta. Siellä olisi helposti vierähtänyt tunti jos kolmaskin, mutta kiire seuraavaan kohteeseen painoi päälle.


Seuraavaksi mentiin Kalevan toimitukseen, jossa saimme kuulla toimittajan työstä, journalismin murroksesta ja siitä, mikä merkitys oikealla tiedolla todella on. Toimittajan työ antaa hyvän näköalapaikan yhteiskunnan seuraamiseen, eikä ole yllätys, että toimituksissa työskentelee myös meidän aloiltamme valmistuneita.

                     

Kalevan jälkeen vuorossa oli omakustanteinen lounas, jonka jälkeen oli viimeinen, mutta erittäin mielenkiintoinen kohde. Nimittäin Pohjois-Pohjanmaan liitto! Maakuntaliitto, jos mikä on politiikan tutkimuksen ja sosiologian opiskelijalle mielenkiintoinen kohde, koska siellä todella tehdään politiikkaa, kun ajetaan alueen etuja, vastataan erilaisiin haasteisiin ja kehitetään maakuntaa. Vaatii laajaa yhteiskunnallista perspektiiviä, mielikuvitusta ja kykyä reagoida vaihtuviin tilanteisiin luovalla tavalla. Kuriositeettina todettakoon, että Pohjois-Pohjanmaan liittoon kannattaa tulla kesätöihin tai harjoitteluun kaikkina muina aikoina kuin kesällä, koska silloin lomaillaan.

                     

Päivän opetuksena oli se, että oma aktiivisuus ratkaisee harjoittelu- ja työpaikkojen etsimisessä, eikä ketään tulla kotoa hakemaan töihin. Aarressaaresta löytyvien avoimessa haussa olevien paikkojen lisäksi ahkeralle ja innokkaalle yhteiskuntatieteilijälle saattaa paikka aueta, kunhan ottaa puhelimen kauniiseen käteen tai näpyttelee napakan työhakemuksen, jossa perustelee olevan vuosisadan virhe, ellei työnantaja tartu siihen. Kolmantena vaihtoehtona on laittaa asialliset vaatteet, tukka jakaukselle ja lähteä hakemaan töitä perinteiseen tapaan.

                     

Kiinnostavan päivän jälkeen bussin nokka suuntasi Napapiiriä kohti ja työelämävastaava huokaisi helpotuksesta.

Kolme kärpästä samalla iskulla, eli pääyhteistyökumppanimme YKA:n eli Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen kanssa tehdyn sopimuksen mukaiset kolme työelämäekskursiota samalla kerralla!

Syy-Lappi osallistui myös ekskun toteuttamiseen. Lämpimät kiitokset yhteistyökumppaneille reissun mahdollistamisesta!



kosmosburan@ulapland.fi

taustakuva: Joonas Mattila

Copyright @ Prologue Events Oy