Ilpo Mikonmäki: sosiologia
Aloitin Lapin yliopistossa 2009 pääaineena sosiologia ja sivuaineena filosofia. Olin opintojen aikana vaihdossa Prahassa Kaarlen yliopistossa, jossa suoritin politiikkatieteen sivuaineopinnot ja valmistuin keväällä 2016. Nyt olen ollut reilun vuoden opintovapaalla sosiaali- ja terveysjohtamisen maisteriohjelmassa Helsingin yliopistossa.
Olen työskennellyt valmistumiseni jälkeen Sydänliitossa, nykyisin tiedonhallinnan koordinaattorina. Vastuullani on tiedon hyödyntäminen toiminnansuunnittelussa ja -ohjauksessa. Käytännössä se tarkoittaa, että suunnittelen ja toteutan tiedonkeruuta lomaketutkimuksen menetelmin tai hyödynnän liiton omia rekisteriaineistoja. Etsin ja koostan myös väestöön tai sairastuvuuteen liittyvää tietoa, jota hyödynnämme toiminnanohjauksessa. Analysoin kyselyaineistoja, tuotan raportointityökaluja ja laadin toiminnanohjauksen mittareita.
Sosiologia opetti kyseenalaistamisen taidon sekä analyyttisen asenteen työtä kohtaan. Eri diskurssien ja paradigmojen hahmottaminen auttaa kiinnittämään omaa toimintaa laajempaan kontekstiin. Vahvasti teoreettispainotteiset opinnot antoivat hyvän pohjan oppimiselle, mutta työelämätaitoja ja erityisesti ohjelmisto-osaamista on pitänyt harjoittaa työelämässä. Nykyiset poikkitieteelliset opintoni ovat ohjanneet tutustumaan eri tieteenalojen tapoihin ja olen pohtinut jälkikäteen, että siitä ei olisi ollut haittaa ensimmäisessä tutkinnossakaan.
Yksi Lapin yliopistossa opiskelun suurimmista iloista oli tiivis opiskelijayhteisö, josta on jäänyt useita hyviä ystäviä. Se on rikastanut opintojen jälkeistä arkea ja toisaalta tarjonnut myös tukea ammatillisiin haasteisiin ihmisten erilaisen osaamisen kautta. Sosiologian haaste ja mahdollisuus liittyvät tieteenalan yleiseen luonteeseen. Se ei rajoita, mutta toisaalta ei myöskään ohjaa. Ja niin on hyvä.