Ville Tiuraniemi harjoittelussa ulkoministeriössä

Olen Ville Tiuraniemi, valtio-opin maisteriopiskelija. Opinnot ovat siinä vaiheessa, että luennot on luettu ja enää gradun loppuun kirjoittaminen jäljellä. Olen harjoittelussa ulkoministeriön poliittisella osastolla, turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikössä.

Harjoittelupaikkaa hain laittamalla suoraan sähköpostia ulkoministeriössä minua kiinnostaneisiin yksiköihin. Siinä vaiheessa harjoittelu ministeriössä tuntui etäiseltä haaveelta. Gradussani tutkin eduskunnan Venäjä-keskusteluita Krimin valtauksen jälkeen, ja sitä kautta päädyin hakemaan turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikköön. Viikon kuluttua sain pyynnön tulla haastatteluun Helsinkiin. Tämän jälkeen meni viikko kaksi kunnes sain hyväksyvän vastauksen.

Koko harjoittelun hakurumba ei tietenkään ollut niin helppo, kuin miltä sain sen kuulostamaan. Ennen ulkoministeriöön hakemista ehti kulua monta kuukautta, kun yritin epätoivoisesti etsiä harjoittelupaikkaa, lähinnä Aarresaaresta. Itseä kiinnostavia paikkoja tuntui olevan päivä päivältä vähemmän, ja niistä kiinnostavistakaan ei kuulunut mitään vastausta takaisin. Kävin myös muutamassa haastattelussa, esimerkiksi Oulun kaupungille. Kyllähän se otti päähän, ettei haastatteluista huolimatta saanut paikkaa, mutta nyt jälkeenpäin ei haittaa ollenkaan. Kannattaa laittaa kyselyä suoraan itseään kiinnostaviin harjoittelupaikkoihin ja perustella, miksi kyseinen paikka kiinnostaa. Itse halusin gradun aiheen kautta osoittaa kiinnostukseni hakemani yksikön toimintaa kohtaan.

Töihin voi tulla liukuvan työajan puitteissa, mutta olen usein töissä ennen kahdeksaa, ihan vain välttääkseni pahimmat ruuhka-ajat ratikassa. Aamu lähtee mukavammin käyntiin, kun saa ratikassa istumapaikan. Omalla kohdallani työskentely tapahtuu lähinnä tietokoneella; olen muun muassa tehnyt kriisinhallintakarttaa ulkoministeriön sivuille sekä kirjoittanut tiivistelmiä ja raportteja ajankohtaisista aiheista. Yhtenä esimerkkinä, olen koonnut yhteen brysseliläisten ajatushautomoiden mietteitä Brexitin jälkeisestä Iso-Britannian ja EU:n puolustuspoliittisesta suhteesta.

Ulkoministeriö muutti heti harjoittelun alussa remontin tieltä Katajanokalta Kauppatorin kylkeen Eteläesplanadille. Samalla oma työhuone vaihtui avotoimistoksi, tai kuten sitä hienommalla nimellä kutsutaan, "monitoimityötilaksi". Se on alentanut kynnystä kysyä apua johonkin pulmaan työkavereilta, kun kaikki eivät ole "kaivautuneina" omiin huoneisiinsa.

Ehdottomasti kiinnostavin kokemus on ollut olla mukana koko EU:n laajuisessa hybridiharjoituksessa. Harjoituksessa EU:n jäsenvaltiot joutuvat samanaikaisesti kuvitteellisten hybridi-iskujen kohteeksi, joihin sisältyy muun muassa terrori-iskuja, kyberhyökkäyksiä ja valeuutisia. Harjoitus käytiin nettiportaalin ja sähköpostin välityksellä, mutta siinä sai käsityksen toimista, joihin ryhdytään kansallisesti kriisitilanteen sattuessa ja miten EU:n sisäinen yhteistyö tällaisissa tapauksissa toimii.

Kosmos Buranin sihteerinä toimiminen oli hyödyllinen kokemus, sillä minut pistettiin heti ensimmäisellä työviikolla yksikkökokousten sihteeriksi. Ei ne ulkoministeriön sisäiset kokoukset loppupeleissä eroa paljoa ainejärjestön kokouksista. Samalla tavalla se läppä lentää molemmissa ja ihmiset tuijottavat toiveikkaina tyhjään kahvikuppiinsa.

Oman alan opinnot ovat tietenkin antaneet eniten valmiuksia harjoittelupaikassa pärjäämiseen. Sivuaineista mainittakoon, että kulttuurihistorian opinnoista on hyötyä Ulkoministeriössä, sillä siellä ollaan jatkuvasti kosketuksissa toisiin kulttuureihin ja toimintatapoihin. Myös Venäjän kieli- ja kulttuuriopinnot ovat olleet hyödyksi, koska Venäjä on jatkuvasti monella tapaa mukana Suomen ulkopolitiikassa. Kansainvälinen oikeus on myös ollut erittäin hyödyllinen sivuaine. Esimerkiksi aikaisemmin mainitsemassani hybridiharjoituksessa oli hyötyä kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön tuntemisesta. Vaikkakin, mihin toimiin Suomen viranomaiset voivat ryhtyä, kun sen kansalaiset ovat pulassa toisessa maassa.

Minulla ei ollut lainkaan omaa alaa läheisesti koskevaa työkokemusta ennen harjoittelua. Ei kannata pelätä, että se estäisi harjoittelupaikan saamisen! Eihän harjoitteluun mitään valmiita suurlähettiläitä haeta. Oma työkokemukseni koostuu kaikenlaisista kesätyöpaikoista sisältäen esimerkiksi ruohonleikkuuta ja siivousta. Ennen harjoittelua olin osa-aikaisena työntekijänä Lapin yliopiston kirjastolla. Niinhän sitä sanotaan, että parempi olla jotain työkokemusta kuin ei mitään. Aina kannattaa hakemis- ja haastattelutilanteessa kertoa, mitä hyödyllistä aikaisemmista työpaikoista on oppinut.

Harjoittelussa olen saanut oppia, miten poliittinen päätöksenteko käytännössä toimii ja mitä vaikutuksia päätöksillä on kansainvälisesti. Myös omaa gradua varten on saanut hyödyllistä tietoa. Kaikista lohduttavinta on ollut huomata, että vaikka mieltää itsensä laiskaksi ihmiseksi, ei ministeriössä tarvitse olla superihminen pärjätäkseen (okei no, Ranskan presidentti Emmanuel Macron ei kuulemma tarvi kuin neljä tuntia unta). Minultakin on kysytty apua pulmiin, enkä nyt puhu pelkästään teknisistä ongelmista.

Kannattaa ehdottomasti hakea harjoitteluun. Itselleni harjoittelupaikka osoittautui sellaiseksi, jossa kiinnostavaa hommaa löytyy jokaiselle päivälle. Tämänkin takia voi olla hyödyllisempää hakea suoraan itseä kiinnostaviin paikkoihin. Omassa harjoittelupaikassani minun ei ole tarvinnut stressata sitä, pärjäänkö esimerkiksi sosiaalisesti (vaikka sijoittaisin sosiaalisella asteikolla itseni lähemmäs Kimi Räikköstä kuin Alexander Stubbia). Oman osaamisen saa todistettua työllään, ja ulkoministeriössä osataan jatkuvan vaihtuvuuden takia ottaa uudet työntekijät heti vastaan.