MIKÄ ON KOSMOS BURAN?
KOSMOS BURAN on Lapin yliopiston politiikkatieteiden ja sosiologian opiskelijoiden yhteinen ainejärjestö. Kosmos Buranin jäsenet ovat valtio-opin, kansainvälisten suhteiden tai sosiologian pääaineopiskelijoita sekä opetus- ja tutkimushenkilökuntaa. Ainejärjestömme tehtäviin kuuluu jäsenten edunvalvonta, jäsenten välisen yhteistoiminnan edistäminen sekä monimuotoinen virkistystoiminta. Ainejärjestö toimii rekisteröitynä yhdistyksenä, jonka kotipaikka on Rovaniemi.
Ainejärjestö syntyi kesällä 2013 kahden pääaineen yhdistyessä yhteiseksi hakukohteeksi. Kosmos Buran jatkaa sosiologien ainejärjestö Habitus ry:n sekä politiikkatieteilijöiden P.S.C. Interin perinnettä. Vuosien varrella ainejärjestö on järjestänyt jäsenilleen monenlaista toimintaa, johon on liittynyt myös julkaisutoiminta muun muassa omakustanteisten pääsykoekirjojen muodossa. Oma pääsykoekirja oli käytössä politiikkatieteissä vuoteen 2012 asti. Ainejärjestö on aina ollut opiskelijan ja jatko-opiskelijan tukena oman tieteenalan sisällä.
Kosmos Buranin sijaintipaikka on Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa ja osallistumme myös oman yliopistoyhteisömme kehittämiseen. Teemme yhteistyötä muiden yliopiston ainejärjestöjen kanssa. Sydämemme sykkii myös sisarainejärjestöillemme muissa Suomen yliopistoissa. Ylioppilaskuntamme on Lapin yliopiston ylioppilaskunta eli LYY.
Kosmos Buran tarkoittaa kosmista lumimyrskyä. Nimi on peräisin politiikkatieteilijöiden vanhasta sählyjoukkueesta. Logonsa Kosmos Buran sai vuonna 2013 opiskelijatyönä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta. Kosmosburanilaiset tunnistaa vihreistä haalareista keltaisilla painatuksilla. Tasavertaisina jäseninä keskuudessamme kulkevat myös vanhemmat sosiologit violeteissa haalareissaan.
"Olin P.S.C. Interin puheenjohtaja vuonna 2005, ja myöhemmin mukana yhdessä Vesa-Pekka Hiltusen kanssa perustamassa yhteistä sählyjoukkuetta Habituksen kanssa. Ideoitiin Vesa-Pekan kanssa nimeä joukkueelle. Olin juuri lukenut jutun Neuvostoliiton avaruusohjelmasta ja heidän avaruussukkulasta Buranista. Pelkkä Buran ei kuulostanut hyvältä, joten Neuvostoliiton kosmonauttien kunniaksi mukaan otettiin mahtipontisempi Kosmos. Näin lopputuloksella Kosmos Buran on poliittinen viittaus Neuvostoliittoon ja historiaan. " - Jussi-Pekka Rode