TUUTORIT

Olivia Lahnalampi

Helou! Mä oon Olivia, syksyllä alottelen toista vuotta opintojen parissa, ja toimin myös yhtenä teidän tuutoreista (jeeeee!!). Toimin myös toisena häirintäyhdyshenkilönä KB:ssa! Oon kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Lapualta (älä sano mitään), käynyt välissä kääntymässä Tampereella ja nyt täällä Rovaniemellä. Rovaniemi on ihana ja opiskelukaverit ja meidän yhteisö vielä ihanampi <3. Oma fuksivuosi oli vauhdikas, mutta niin hauska. Ottakaa kaikki irti ensimmäisestä opiskelijavuodestanne, ette tuu katumaan sitä. Tänne tulo ja uusiin ihmisiin tutustuminen voi olla jännittävää, mutta me autetaan ja ollaan niin innoissamme teidän tulosta. Ihanaa siis kun valitsitte tulla just tänne. Mun sähköpostia saa pommittaa, jos on mitään huolia, autan mielelläni. Ihanaa kesää tyypit, syksyllä nähdään! <3


Henri Parviainen

Tervehdys, Onnittelen teitä uuden opiskelupaikan johdosta! Minä olen Henri-Johannes Mäntsälästä, Henriksi kaikki kutsunut. Aloitan syksyllä toisen vuoden opintoni politiikkatieteessä ja sosiologiassa. Olen, myös erittäin innoissani saadessani toimia teidän tuutorinanne syksystä alkaen. Kun aloitin omat opintoni, voin rehellisesti sanoa, ettei minulla ollut hajuakaan mitä haluaisin tehdä tai miksi edes valitsin juuri tämän alan ja Rovaniemen, mutta en kyllä ole katunut hetkeäkään hieman järjetöntä päätöstäni. Rovaniemestä ja tästä alasta on tullut osa elämääni ja olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen, että lähdin täysin tietämättömänä kohti tuntematonta. Jännittikö minua? Pelottiko minua? Ja epäilinkö aluksi? Kyllä, kyllä ja kyllä! Mutta nuo tunteet ovat vain osa sitä matkaa ja kokemuksia, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Lopuksi vielä mahtava fuksivuoden ja elämän vinkki Veikko Lavin laulusta, "Ota löysin rantein, älä jännitä. Ota vastaan mitä tarjoo elämä. Eihän maailmassa suremalla mitään saa. Päivä päivältä vain lähestyypi maa". 


Milla Koskinen 

Mä oon Milla ja alotan syksyllä toisen vuoden politiikkatieteiden ja sosiologian opinnot. Oon alunperin kotosin Porista, mutta tänne Rovaniemelle muutin Espoosta, ja hetkeäkään ei oo tarvinnut miettiä oliko oikea päätös. Rovaniemi on kaupunkina ihana ja tänne on kotiutunut hyvin. Meillä on Lapin yliopistossa hyvä ilmapiiri ja kaikinpuolin tosi toimiva opiskelijayhteisö. Mun fuksivuoteen on mahtunut paljon hienoja kokemuksia, ja se on ollut todella mieleenpainuva. Mielenkiintoisten opintojen lisäksi oon tavannut paljon erilaisia ihmisiä, saanut ihania kavereita ja päässyt tekemään paljon uusia muistoja. Fuksivuosi on kulunut tosi nopeasti, ja nyt on kiva päästä toivottamaan seuraavia fukseja tervetulleeksi Lapin yliopistoon. Nähdään siis syksyllä! 

Kati Erme 

Moikka! Oon Kati ja syksyllä alkaa mun toka vuosi politiikkatieteiden ja sosiologian opinnoissa. Muutin Rolloon Helsingistä, mikä ei oo kaduttanu päivääkään. Rovaniemi on ihan mahtava opiskelukaupunki, jossa opiskelu, viihde ja muu vapaa-aika pysyy tasapainossa unohtamatta sydämmellisiä ihmisiä ja kaunista luontoa. Uusiin tyyppeihin tutustuu tosi helposti ja oon löytänyt täältä ihania ystäviä, ja niin tuut varmasti sinäkin!

 Fuksivuodesta kannattaa ottaa kaikki irti ja olla aktiivisena menossa mukana, niin saattaa päätyä hallitustoimintaankin mukaan (niinkun mulle kävi) :D Pitäkää kummiskin omasta jaksamisesta huolta ja tehkää asioita mistä tykkäätte. Ootan innolla teiän fuksien näkemistä ja sitä että saadaan fuksivuosi kunnolla käyntiin :) Tervetuloa ! <3

Samuli Levelä

Terve! Olen Samuli ja syksyllä alkaa toinen opiskeluvuoteni. Onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa meidän mukaan opiskelemaan! Muutin itse Rovaniemelle viime syksynä Seinäjoen suunnalta ja täytyy sanoa, että tänne kyllä kotiutui aika nopeasti. Opiskelijayhteisö täällä Lapin Yliopistossa ja meidän ainejärjestössä on oman kokemukseni mukaan ollut lämmin ja mukaan ottava.

 Odotankin innolla tulevaa syksyä ja mahdollisuutta päästä tutustumaan teihin. Oma ensimmäinen vuoteni oli mieleenpainuva niin opintojen, kuin oheistoiminnan osalta ja uskon että teilläkin tulee olemaan! Opintojen aloittaminen varmasti jännittää monia mutta muistakaa, että kaikkea saa kysyä, oli se sitten opinnoista tai sitten elämästä Rovaniemellä. Nähdään syksyllä! 



Taru Turtiainen

Moikka! Olen Taru ja aloitan syksyllä toisen vuoden opinnot politiikkatieteiden ja sosiologian parissa. Olen alun perin kotoisin Lappeenrannasta ja sieltä tänne Rovaniemelle lähteminen olikin aika suuri elämänmuutos. Päivääkään en kuitenkaan ole tätä valintaa katunut. Rovaniemi on oikein herttainen kaupunki ja meiltä Lapin yliopistolta löytyy mukavan tiivis yhteisö, johon helppo itse kunkin asettua. 

Valtavasti onnea teille uuden opiskelupaikan johdosta! Toivottavasti saadaan teille luotua hauska ja ikimuistoinen fuksivuosi. Muistakaa, että tuutoreilta saa aina tulla kysymään mitä tahansa itseä askarruttavaa, sillä mehän ollaan täällä teitä varten. Mukavaa loppukesää ja nähdään syksyllä!